Seppä Jari Heino pajassaan

   KARTANONPAJA

 

 

Entisaikaan maaseudulla oli seppä lähes joka kylässä - ja etenkin joka kartanossa. Kaikki työkalut tehtiin silloin käsityönä, joten sepäntyökin oli varsin arvostettua: esimerkiksi kirkossa sepälle saattoi olla varattuna oma penkkinsä. Seppien lukumäärä kuitenkin laski teollistumisen myötä, kun sepän takomia nauloja ja saranoitakaan ei enää tarvittu rakentamisessa. Viime vuosikymmeninä käsityöinnostus on maassamme kasvanut ja samalla on opittu jälleen arvostamaan käsityötä ja perinteitä.

 

Sepäntyön perinteitä jatketaan nyt myös Malmgårdin kartanon pihapiirissä sijaitsevassa vanhassa pajassa, josta muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen kuuluu jälleen vasaran kilke. Keväällä 2010 perustetun Kartanonpaja Oy:n seppä Jari Heino takoo ahjonsa äärellä kaikenlaisia tuotteita riipuksista takorautaisiin portteihin. Tervetuloa tutustumaan!

Kartanonpaja Oy                                                                                                                                               Copyright © 2012  Kartanonpaja Oy

paja(at)kartanonpaja.fi

+358 45 310 4251

   

       KARTANONPAJA